maanantai 2. heinäkuuta 2012

Europa Park, Rust

Kahden päivän autolla ajamisen jälkeen oli aika tutustua Euroopan toiseksi suurimpaan huvipuistoon. Aamu ei valjennut kovin upeana, päinvastoin vettä satoi kaatamalla. No tänne tultiin huvipuistoon ja sinne mentiin, kelistä riippumatta. Puistoon päästyämme ensimmäinen tehtävä oli hankkia sadeviitat. Aamulla puiston porteilla oli hirveä kuhina, taisivat enimmäkseen olla luokkaretkeilijöitä.

Ensimmäisen laite oli kaikille sopiva Vinci kiertoajelu, taisi kylläkin olla liian lälly meidän hurjille. Seuraavassa laitteessa saimmekin sitten todeta, että Saksalaisesta täsmällisyydestä huolimatta jonottaminen kesti lähes tunnin. Vika taisi kylläkin olla siinä, että laite veti vain 4 hlöä kerrallaan. Nuorimmaisen kovasti odottama kelkkarata oli seuraavana vuorossa ja hurjan ajon jälkeen hän totesi, että meinasi itku tulla...

Puisto oli todella laaja ja kesti useita tunteja hahmottaa se kokonaisuudessaan. Paikassa on kaikkiaan 16 vuoristorataa, joista emme päivän aikana edes kaikkia kerinneet testata. Itse en ole kovin kiinnostunut laitteista, joten minulle riittivät leppoisimmat laitteet, mutta 12-vuotiaat kaksospoikani halusivat käydä kaikista hurjimmissa - Silver Star, Blue Fire yms.

Saimme lopulta kierrettyä koko alueen ja suurimman osan laitteista. Kelikin parani iltaa kohden ja sadeviitat kävivät tarpeettomiksi. Täytyy todeta että kotimaan puistot jäävät toiseksi näille isoille puistoille, ikävä kyllä. Esim. 4-D elokuva jonka katsoimme oli loistava. Vaikka se oli puhuttu Saksaksi, sitä oli ilo katsella. Kaikin puolin upea kokemus.

Nyt lepoa Gastahausissa ja pizza illallinen ja aamulla matka jatkuu kohti Euroopan kattoa eli Alppeja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti